Ajankohtaista

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet
ja Omalla nimellä -blogi.

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet ja Omalla nimellä -blogi.

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet ja Omalla nimellä -blogi.

Rakennustoimisto Laamo toteuttaa Myllyntornin uudistuksen ja julkisivuremontin

Kauppakeskus Mylly viettää tänä vuonna 20-vuotis syntymäpäiväänsä, ja sen innoittamana Mylly on lähtenyt uudistamaan kauppakeskuksen brändiä ja itse rakennusta. Rakennustoimisto Laamo on vastuussa Myllyntornin uudistuksesta sekä julkisivuremontista.


Työmaa alkoi heinäkuussa 2021 ja ensimmäinen projekti oli Myllyntornin saneeraus, sekä tornin ympäristön uudistus. Myllyntorni on jopa 50 metrin korkuinen maamerkki, joka näkyy kehätielle. Tavoite oli saada Myllyntorni valmiiksi syntymäpäiväviikkoa varten, jolloin uusi logo asennettiin torniin. Projektin aikataulu oli tiukka ja haastetta toi lopullisten materiaalien tilaukset ja toimitukset aikataulussa. Lisää haastetta toivat myös kauppakeskuksessa toimiminen ja korkealla työskentely.

Myllyn julkisivujen uudistusprojektin vastaava työnjohtaja, rakennusmestari Ville Kivipelto nosti projektista esille suunnittelun tärkeyden: “Suunnittelulla oli tärkeä rooli, jotta projektissa onnistuttiin. Liikenteen ohjaus piti koordinoida ja toteuttaa sujuvasti työmaasta huolimatta. Haastetta toi 50 metrin korkeudessa oleva asennustyö ja sen toteutuksen sujuvuuden varmistaminen. Logon asennus sujui kuitenkin hyvin. Logo koottiin valmiiksi maassa, jonka jälkeen se nostettiin nosturilla ja asennettiin torniin.

Myllyn uudessa logossa hyödynnetään uutta ja ajankohtaista teknologiaa, josta esimerkkinä vaihtuva led-valaistus. Logon voi valaista esimerkiksi itsenäisyyspäivänä sinivalkoiseksi tai joulun aikana punaiseksi. Villen mielipide logosta on: ”Moderni 2021 vuoden näköinen logo”.

Myllyn julkisivuremontin tavoite on yhtenäistää kauppakeskuksen ulkomuoto. Julkisivu muutoksiin kuuluu mm. pellitys ja valaistuksen uusiminen. Vaativien kohteiden saneeraus kuuluu Rakennustoimisto Laamon vahvuuksiin. Pääsisäänkäynti bussipysäkeiltä on uusittu kokonaan. Uusi pihakivetys, parkkihallin alakaton puurimoitus, uudet penkit ja katettu katos, joka suojaa sateisena päivänä, luovat sisääntulosta konkreettisen ja käyttäjäystävällisen. Katettu katos on huomioita kiinnittävä ja sen läpi näkee Myllyntornin uuden logon. Julkisivuremontti jatkuu 2022 vuoden puolelle.

Uuden sisäänkäynnin lasikatos

Tulevan talven ja kylmien kelien olosuhteet eivät ole ongelma, vaikka kyseessä on ulkotyömaa. ”Eipä juuri muuta lisätyötä tule, kuin lumen kolaus. Maalaaminen saatiin hoidettua jo ensimmäisessä vaiheessa pois alta, mikä helpottaa talven työtä”, totesi Ville.

Ville toimii ensimmäistä kertaa vastaavan työnjohtajan roolissa työmaalla. ”Mielestäni mielenkiintoinen ja hyvällä tavalla haastava projekti. Haastetta tuo aktiivinen kauppakeskuksen toiminta ja käyttömukavuuden säilyttäminen asiakkaille rakennustyömaasta ja erikoisjärjestelyistä huolimatta. Kokonaisvaltaisesti projektia on pystytty hoitamaan joustavalla yhteistyöllä ja yhteen hiileen puhaltamalla aliurakoitsijoiden ja tilaajan kanssa. Tästä on hyvä jatkaa”.

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

AJANKOHTAISTA

Rakentamisen taito

Laadukas rakentaminen ei ole itsestäänselvyys. Se on vuosikymmenten kehityksen ja kasvun tulos – yrityksemme kestävä taidonnäyte. Kun laatu kohtaa luovuuden, tuloksena on ammattitaidolla rakennettuja tiloja ja koteja. Ne me allekirjoitamme reilusti omalle nimellämme. Se on laadun tunnus.