Ajankohtaista

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet
ja Omalla nimellä -blogi.

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet ja Omalla nimellä -blogi.

Arjasmaa-yhtiöiden tiedotteet ja Omalla nimellä -blogi.

Tiedon lisääntyminen parantaa myös tulevaisuuden asumista

Miltä tulevaisuus näyttää ja miten tulevaisuudessa asutaan? Emeritusprofessori Esko Valtaoja kehottaa suhtautumaan tulevaisuuteen myönteisesti. Hyvinvointimme kasvaa edelleen, sillä tietoon perustuva, resurssiviisas tekeminen mahdollistaa sekä ihmisen että maapallon pelastamisen. 

Turun Nuorkauppakamarin järjestämässä ”Tulevaisuuden asuminen” -tilaisuudessa alusti professori Valtaojan lisäksi Sigge Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja Pekka Mäki esittelemällä nykyisiä ja tulevia kohteita, joissa ekologisesti kestävät talotekniset ratkaisut ovat jo normi.


Nollasummapelistä hyvinvoinnin kasvuun

Valtaoja valotti nykyisen hyvinvointimme taustaa. Maanviljelyn kehittymisen jälkeen (n. 10 000 vuotta sitten) seuraava merkittävä murros ihmiskunnan hyvinvoinnissa oli tiedon ja teknologian alku ja kasvu.

Tiedon systemaattinen kerääminen ja kumuloituminen eli tieteellisen tutkimuksen periaatteet alkoivat hiljalleen vakiintua n. 400 vuotta sitten. Tiedon yhdistyminen teknologiaan pari sataa vuotta myöhemmin alkoi jauhaa ihmiskunnalle vaurautta aiemmin näkemättömällä tavalla.

Tähän saakka vauraus oli ollut nollasummapeliä: itselle ja omalle joukolleen sai enemmän vain ottamalla pois joltakin muulta. Tieteen ja teknologian kehittymisen myötä vauraus alkoi kumuloitua, mikä näkyy nykyihmisen hyvinvoinnissa kaikilla mittareilla.

Pessimisti ei pety?

Hyvinvoinnin eksponentiaalisesta kasvusta huolimatta ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että ennen oli paremmin. Valtaojan mukaan evoluutiossa menestyminen on kautta ihmiskunnan historian edellyttänyt uhkiin ja vaaroihin keskittymistä.

–Tulevaisuutta kohti kannattaisi kuitenkin mennä iloisin mielin, sanoo Esko Valtaoja. Ihmisen pelastaminen ja maailman pelastaminen on mahdollista yhdistää. Se tapahtuu siirtymällä aineellisesta aineettomaan ja käyttämällä resursseja järkevästi.

Avain jatkuvaan hyvinvoinnin kasvuun on tiedon jatkuva lisääntyminen. Kun ei voida käyttää isompaa määrää energiaa ja ainetta, niitä täytyy käyttää viisaammin.

Asumisen uudet ratkaisut ovat kestäviä

Kestävyyden edellytys eli resurssien viisaampi käyttö näkyy myös asumisessa. Uusissa kohteissa toteutetaan sekä ympäristön että ihmisen kannalta kestäviä ratkaisuja. Maalämpö on uusissa kohteissa jo vakio, samoin enenevässä määrin aurinkopaneelit, viherkatot ja hulevesien kestävä hallinta. Uusissa kohteissa korostetaan myös sosiaalista hyvinvointia eli yhteisöllisten tilojen rakentaminen on taas yleistynyt. Huoneistosaunojen sijaan rakennetaan talosaunoja ja kuntosaleja.

Kuvateksti: Victoria Residence Naantalissa rakentuu yhteisen pihan ja yhteistilojen ympärille. Havainnekuva: Sigge Arkkitehdit Oy. 

Myös asuinympäristön laatuun kiinnitetään huomiota – ja pitäisi kiinnittää enemmänkin.

–Miksi rakennetaan slummeja, kun elämme keskellä vaurautta, ihmettelee Valtaoja, ja käyttää esimerkkinä Helsingin Kalasatamaa.

Valtaoja ennustaa myös kehittyvien rakennusmateriaalien tuovan rakentamiseen aivan uusia ulottuvuuksia. Pekka Mäen mukaan puurakentaminen on ehdottomasti tulevaisuuden juttu.

–Rakennuttajat voisivat olla tässä vähän rohkeampia. Arkkitehti kyllä suunnittelee mielellään, hän vinkkaa.

Lisätiedot & ladattavat tiedostot löydät alkuperäisestä lehdistötiedotteesta Tiedon lisääntyminen parantaa myös tulevaisuuden asumista

AJANKOHTAISTA

Laamolla käynnissä Salon suurin työmaa

Salon seurakuntatalon työmaa alkoi kesäkuussa 2021 ja valmistuu maaliskuussa 2023. Syyskuun aikana seurakuntatalossa on tehty mm. mattotöitä, maalauksia, autohallin sirotepintalattiat